Viimeiset hetket alkavat olla hyppysissä, ennen kuin lähdetään juoksemaan. Hassua ajatella, että taas sitä ollaan lähtöviivalla ampaisemassa maratonille, vaikka muistan vielä hyvinkin, kuinka tuskallista koko matkan juokseminen on. Edellisestä kerrasta on aikaa vajaat viisi vuotta (Berlin 09/2010), ja olin silloin yhdeksännellä viikolla raskaana. Tuolloin juostiin koko matka sateessa, ja muistan, että jo 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että ei hitto. Jouduin siinä kolmenkympin jälkeen kävelemäänkin, mutta kuinka paljon, sitä en enää muista.
Aikaisempiin kolmeen kokopitkään maratoniin verrattuna huominen eroaa siten, että treenikilometrejä on tullut huomattavasti enemmän. Ohjelmaan ovat kuuluneet myös vauhtikestävyyslenkit ja vedot, joista minulla ei tuolloin viisi vuotta sitten ollut vielä hajuakaan. Treenaaminen on ollut säännöllistä ja tavoitteellista, joten ainakin työnteko on tällä kertaa puolellani. Vaan riittääkö se?
Juostuja kilometrejä on tänä vuonna heiaheia.comin mukaan 930 km, ja ainakin pyrin kirjaamaan kaikki treenini nettipalveluun muistiin.
Työt tavoitettani varten on nyt tehty, mutta tuntuu hassulta, että harjoituskauden alkuvaiheessa mietin, mitä juoksuharrastukselleni tapahtuu Paavon jälkeen. Nyt ajattelen, että sittenhän se vasta alkaa! Vasta kevään mittaan treenatessani olen päässyt sisään koko lajiin, miten monella tavalla omaa juoksemistaan voi treenata ja kehittää. Olen superinnoissani hiljaksiin kiihtyvistä vauhdeistani ja kestävyyteni paranemisesta. Odotan tulevia veto-, porras- ja loikkatreenejä malttamattomana sekä tietysti pitkiä, hitaita juoksuja, jolloin ajatus lentää. Perustreenaaminen on kaikista parasta, ja kisat sopivin väliajoin sinne sekaan ripoteltuina mitä maittavin suola. En muista, että aikuisiällä olisin ollut mistään harrastuksesta näin innostunut. Ja juoksemista voi jatkaa niin kauan kuin paikat kestävät, eli toivottavasti vielä pienen ikuisuuden!
Jännittää, sopivasti. Teen parhaani ja toivon, että se riittää. Toivon, että pääsen ehjänä maaliin ja saan kokea sen huumaavan tunteen, kun joka puolella risteilevät kylmät väreet, itkettää ja naurattaa samaan aikaan, joka puolelle kehoa koskee, eikä millään muulla kuin juoksemisella ole mitään merkitystä. Kun on piiskannut itsensä töihin, kolistellut niitä äärirajoja ja ehkä jopa ylittänytkin ne, voi vallaton mikä onnistumisen ja onnen tunne siitä tulee!
Kaikille Paavossa juokseville toivotan tukuittain tsemppiä ja kestävyyttä, mahtavaa juoksua jokaiselle!
![]() |
Kesä on ainakin pilkahdellut, toisinaan. |
![]() |
Juhannuksena oli näinkin aurinkoista. |
Ihana postaus Salla! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHyvä Sallaaa, paljon tsemppiä täältä! Näyttää ainakin ilmojen herra suosivan teitä mut muista maltti alussa :) mäkin odotan jo meitin yhteisiä vetotreenejä kuin kuuta nousevaa. Nähdään huomenna reitin varrella!
VastaaPoistaKiitos kiitos! Huiiii! Pian mennään :)
PoistaHyvin voin samaistua noihin ajatuksiin :) Tsempit kisaan!!
VastaaPoista