Siirry pääsisältöön

Joulujuoksusta hyvä mieli ja hyvä olo

Joulujuoksuun voi osallistua maksamalla vapaavalintaisen maksun Pelastakaa lapset ry:n tilille.


Nyt seuraa mainos! Ja minkälainen! Turkulaisilla juoksuharrastajilla on mahdollisuus yhdistää rento kimppalenkki hyväntekeväisyyteen mitä kauneimmissa maisemissa. Itsenäisyyspäivän aattona, 5. joulukuuta juostaan turkulaisten ikioma hyväntekeväisyysjuoksu, jonka järjestävät yhteistyössä Krista M.-, Kaksi yhden hinnalla- ja Juosten maailman ääriin -blogien pitäjät.

Tapahtuman taustalla on Helsingissä samaan aikaan juostava Joulujuoksu, jonka järjestää Pelastakaa lapset ry. Samalla idealla tehdään hyvää myös Turussa. Omavalintaisen osallistumismaksun voi maksaa täältä löytyviä ohjeita seuraamalla Pelastakaa lapset ry:n tilille.

Turkulaisten joulujuoksu starttaa Turun tuomiokirkolta kello 14.00. Reitti kulkee Tuomiokirkkosillan yli jokirantaa pitkin aina Varvintorille saakka, jossa käännytään, ylitetään Martinsilta ja juostaan joen toista puolta takaisin Tuomiokirkolle. Matkan pituudeksi tulee noin viisi kilometriä. Reitin voi juosta halutessaan kaksi kertaa järjestäjien mukana.

Tapahtumassa ei ole ajanottoa eikä huoltopisteitä, joten vesipullo ja juoksukello pitää huolehtia mukaan itse. Liikenne kulkee tavalliseen tapaan, joten juoksijat pysähtyvät reitillä tarvittaessa liikennevaloihin. Ensimmäiset 35 juoksijaa saavat tapahtumasta muistoksi punaisen joulujuoksupipon, joten kannattaa olla ajoissa.

Itse en harmikseni tapahtumaan pääse, sillä lillun jossakin Suomen ja Ruotsin välillä risteilemässä perheeni kanssa. Muistot syyskuiselta Fight Back Run -hyväntekeväisyysjuoksulta ovat kuitenkin niin hyvät, että kehotan kaikkia kynnelle kykeneviä ottamaan tähän tapahtumaan osaa. Hyvästä juoksusta saa hyvän teon ansiosta tuplasti hyvän mielen!

Joulukuun alussa Turussa tuskin on vielä lunta tai liukasta, joten juoksu kulkee sulassa jokirannassa ripeästi.

Tämän mainosluonteisen postauksen loppuun toinenkin maininta: Running Diaries -blogin löytää nyt myös Bloglovin'-palvelusta. Liitin tämän tuohon itselleni entuudestaan tuntemattomaan palveluun, jotta löytäisin itsekin lisää mielenkiintoisia treeniblogeja. Linkki Bloglovin'iin on blogin sivupalkissa.


Kommentit

  1. Kuulostaa ihan mahtavalta! Hienoa kun tällaisia tapahtumia järkätään :) Ite oon tuon viikonlopun Salossa, parantumisesta riippuen vois todellakin harkita osallistumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä oliskin hurjan hauskaa! :) Toivottavasti vointi paranee nopeasti!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen