Siirry pääsisältöön

Vahvuutta syksyyn Kuhankuonon reiteiltä

Kuhankuonon retkeilyreitillä lapsetkin pääsevät tepastelemaan pitkospuita pitkin.


Moni ystäväni on sanonut kuluvan syksyn olleen jotenkin raskas ja väsyttävä. Silti samalla on ollut aurinkoisin ja kaunein syksy, mitä vuosikausiin muistan kokeneeni. Rannikkosedulla vuoden loppua kohden tihenevä pimeys tekee tietysti tehtävänsä ja hivuttaa ihmismielenkin pikkuhiljaa tilaan, jossa kaipaa vain unta ja rauhaa.

Myös itselläni syksy on ollut kamppailua liiallisten velvoitteiden ristipaneessa. Nautin siitä, että päiväni ovat täynnä ohjelmaa, ja paineen alla toimintakykyni on parhaimmillaan. Liian pitkään ajanpuutteen vuoksi tekemättä roikkuvat tehtävät rasittavat kuitenkin mieltä, ja seurauksena kehokin alkaa ylikuormittua. Minulla tämä on johtanut pohkeeni prakaamiseen ja muutamaan ikävään flunssaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan toimivani intuitioni mukaan. Olen huomannut, että luonnossa ja metsässä liikkuessani saavutan nopeimmin rauhallisen olon ja seestyneen mielen, vaikka kiivaana pyörivä arki jatkuisi heti retken päätyttyä. Metsässä ja poluilla saan kuitenkin nopeasti mieleni järjestykseen ja kehoni täyttyy mielihyvää tuottavasta endorfiinista.

Siksi pakkasimme viime viikonloppuna perheen autoon ja eväät reppuun ja suuntasimme ystäväperheen kanssa kohti Kuhankuonon retkeilyreitistöä, jonne Turusta on noin 35 kilometrin ajomatka. Kuhankuono sijaitsee Kurjenrahkan kansallispuistossa, joka levittäytyy Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Ruskon ja Turun kuntien alueelle.

Varsinais-Suomen suurimman, suojellun ja luonnontilaisen suoalueen halki kulkee lukuisia, erimittaisia reittejä, joista voi valita itselleen ja seurueelleen sopivimman. Lyhyimmälläkin kierroksella pääsee kävelemään soiden poikki pitkospuita pitkin, mikä on etenkin pikkulapsille jännittävä kokemus. Puiston yksi kuvatuimmista nähtävyyksistä on seitsemän kunnan rajakivi, ja Savojärven rannalla olevassa laavussa voi paistaa makkaraa ja syödä eväitä.

Lapsuudessani hiihtelin paljon isäni kanssa pisin maita ja mantuja, ja luulen, että rakkauteni luontoon juontaa jo noilta ajoilta. Siksi haluan itsekin siirtää lapsilleni samanlaisia elämyksiä ja kokemuksia. Luonnossa on voimaa, mutta siellä on myös ymmärrystä ja rauhaa.

Ajomatkan päätteeksi autoista purkautui innosta puhkuvia lapsia. Valitsimme reilun kilometrin mittaisen reitin, sillä arvelimme kaksivuotiaiden seuralaistemme jaksavan juuri ja juuri tuon matkan. Nelivuotiaita poikia ei tarvinnut matkaan houkutella, luonto tarjosi niin paljon ihmeteltävää ja koettavaa, etteivät siihen pystyisi mitkään valtakunnan tv-ohjelmat tai pelit. Pikkuneitejä sai aika ajoin kanniskella, mutta pitkospuilla matka taittui heiltäkin hyvin. Polkujen märillä juurilla oli pienillä jaloilla vielä liian vaivalloista kulkea.

Reilu kilometri sujui yllättävän sutjakasti. Sumuisen kostea sää teki retkestä täydellisen: hetkessä pakenimme omaan maailmaan, kauas kiireestä. Erityisen ylpeä olen siitä, etten yrittänytkään tehdä metsässä mitään hyödyllistä: en ajatellut mättäillä kasvavia karpaloita taikka sieniä, vaikka tiesin niiden siellä lymyilevän. Retki oli täydellistä joutenoloa mitä parhaassa seurassa. Käsitän joutilaisuuden olemisena, jonka tarkoituksena ei ole yltää mihinkään suorituksiin. Joutilaisuuden ei tarvitse toteutua liikkumattomuutena, mutta ponnisteluja se ei saa sisältää.

Kävelyn päätteeksi menimme paistamaan nuotiolla makkaraa ja juomaan kahvit. Oli muuten meikäläisen vuoden ensimmäinen nuotiomakkara!

Ensi kesäksi suunnittelimme jo pidempää reittiä, joka kiertäisi kenties koko Savojärven.
Mutta ehdottomasti suosittelen menemään metsään, jos stressi alkaa vähänkään kolkutella takaraivossa. Metsässä ei voi stressata. Kurjenrahkalla olisi mahtava myös juosta poluilla, ehkäpä toteutan senkin jonakin viikonloppuna, jos lumet eivät jää maahan.

Kommentit

  1. Kuulostaa hienolta :) Ja olen samaa mieltä, metsästä saa mielenrauhaa. Olen myös huomannut, että luonto tulee koko ajan tärkeämmäksi, on kiva kun luonto ja metsä on lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa! :) viihdyn asuinpaikassammekin siksi niin hyvin, että metsään on vajaan kilometrin matka.

      Poista
  2. Kuhankuonolla on ihana juosta ja nauttia luonnosta. Maisemat siellä on jotenkin niin upeita, että jatkuvasti vain ihmettelee miten niin upea paikka voi olla näinkin etelässä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Uskomatonta että tuollainen rauhan tyyssija sijaitsee noin lähellä! Nyt on kova hinku päästä sinne juoksemaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…