Siirry pääsisältöön

Viisi syytä juosta

Ehkä on hyvä tehdä heti alkuun selväksi, miksi juokseminen on niin tärkeää ja juuri minulle se juttu. Juokseminen ylipäätään jakaa mielipiteet hyvin vahvasti: toiset eivät ymmärrä lajia lainkaan, mutta ne jotka ymmärtävät, ne ymmärtävätkin sitten tosissaan.

1) Juokseminen on vaivattomin laji.

Juoksemista voi harrastaa missä tahansa. Lajiin ei tarvita muuta kuin omaa askellusta tukevat kengät (pakkaskaudelle omansa) sekä kuhunkin säähän sopivat vaatteet. Ei treenisaleja, ohjaajaa, aikatauluja, sitovuutta. Sen kun lähtee juoksemaan, milloin itselle sopii.

2) Juostessa saa hetken omaa rauhaa.

Kaverin kanssa lenkkeileminen on hauskaa, etenkin pitkillä matkoilla, mutta varsinainen työ tehdään yksin. Kun kilpailet itsesi kanssa, voit kiukutella vain itsellesi, eikä siitä tule huono omatunto. Juostessa ajatus kulkee vapaasti, hengitys tihentyy, hiki alkaa nousta iholle. Keho lämpeää, aineenvaihdunta vilkastuu. Se kirvoittaa ajatukset kulkemaan vielä vähän lennokkaammin, ideoita syntyy. Arkimurheisiin saa perspektiiviä, asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Saa ajatella hetken ihan rauhassa mitä haluaa.

3) Lenkkivariaatioita on loputtomiin.

Matkaksi voi valita lyhyen, pitkän tai jotain siltä väliltä. Voi juosta pururadalla, metsässä, asfaltilla, maastossa. Voi juosta hitaasti, täysillä tai tehdä intervalleja. Voi treenata ylämäkijuoksua tai alamäkijuoksua. Tänään voi juosta tästä ja huomenna tuolta. Voi juosta eri kaupungiosat tutuiksi ja nähdä kaupunki/maaseutu ruohonjuuritasolta.

4) Harrastuksesta voi tehdä tavoitteellisen osallistumalla juoksutapahtumiin.

Kun alkaa keräillä eri mittaisia matkoja ja tapahtumia, siihen jää vähän koukkuun. Kun päälle asettaa itselleen vielä aikatavoitteita, siirrytään jo seuraavalle tasolle. Onhan se nyt hauskaa nähdä, pystyykö, kykeneekö, onko itsestä tähän, ja jos ei, niin seuraavalla kerralla ainakin.

5) Lenkin jälkeen on maailman paras olo.

Koskaan ei lenkin jälkeen kiroa, että oliko nyt ihan pakko lähteä juoksemaan, kun tuli niin surkea olo.
Kun siitä vaan tulee niin hyvä olo. Jos hermot ovat riekaleina tai vasta kiristymässä, huono tuuli on tiessään, kun lenkki on juostu. Niin se vaan on.

Lisäksi henkilökohtaisella tasolla voin sanoa, että jos en tasaisin väliajoin voi/pysty/ehdi/saa saattaa itseäni hikeen ja hengästykseen, muutun niin ärsyttäväksi tuittupääksi, etten itsekään kestä olla omissa nahoissani.


Nastalenkkarit ovat olleet tänä talvena ehdottomat. Pito on näissä kengissä sataprosenttinen, kertaakaan ei ole lipsunut.

Kommentit

  1. Mua on harvoin kutkuttanut juokseminen niin paljoa kuin nyt kun ei voi. Tai voi ja voi, mutta ei halua hengittää tuota puuroa keuhkoihin yhtään enempää kuin pakko. Eli täällä pohdin vähänKÖ meinaan juosta ensi syksynä! Siihen saakka fiilistelen täällä sun taustalla ;)

    Yhden puolimaran kokemuksella (2:09) tasaisin väliajoin pohdin, että pitäiskö sitä kokonaista.. Mutta haluaisin heti sen neljään ja puoleen ja niin paljon tuskin koskaan jaksan tai ehdin treenata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuskasi! Sama juttu, kun on kipeä tai vaan sellaisessa pikkuflunssassa, että lenkkipolulle lähtö ei kannata, silloin juokseminen kutkuttaisi kaikista eniten. Tai raskaana ollessa, kun juokseminen ei tuntunut enää kivalta, haaveili mielessään kaikista uusista reittivaihtoehdoista.

      Mutta kannustan kokomatkan harkitsemiseen ihan vakavissaan! Kun pääset taas juoksemisen makuun ja treenaaminen on säännöllistä, yhtäkkiä juoksukunto onkin kohdillaan ja tavoite muuttunut varteenotettavaksi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…