Ehkä on hyvä tehdä heti alkuun selväksi, miksi juokseminen on niin tärkeää ja juuri minulle se juttu. Juokseminen ylipäätään jakaa mielipiteet hyvin vahvasti: toiset eivät ymmärrä lajia lainkaan, mutta ne jotka ymmärtävät, ne ymmärtävätkin sitten tosissaan.
1) Juokseminen on vaivattomin laji.
Juoksemista voi harrastaa missä tahansa. Lajiin ei tarvita muuta kuin omaa askellusta tukevat kengät (pakkaskaudelle omansa) sekä kuhunkin säähän sopivat vaatteet. Ei treenisaleja, ohjaajaa, aikatauluja, sitovuutta. Sen kun lähtee juoksemaan, milloin itselle sopii.
2) Juostessa saa hetken omaa rauhaa.
Kaverin kanssa lenkkeileminen on hauskaa, etenkin pitkillä matkoilla, mutta varsinainen työ tehdään yksin. Kun kilpailet itsesi kanssa, voit kiukutella vain itsellesi, eikä siitä tule huono omatunto. Juostessa ajatus kulkee vapaasti, hengitys tihentyy, hiki alkaa nousta iholle. Keho lämpeää, aineenvaihdunta vilkastuu. Se kirvoittaa ajatukset kulkemaan vielä vähän lennokkaammin, ideoita syntyy. Arkimurheisiin saa perspektiiviä, asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Saa ajatella hetken ihan rauhassa mitä haluaa.
3) Lenkkivariaatioita on loputtomiin.
Matkaksi voi valita lyhyen, pitkän tai jotain siltä väliltä. Voi juosta pururadalla, metsässä, asfaltilla, maastossa. Voi juosta hitaasti, täysillä tai tehdä intervalleja. Voi treenata ylämäkijuoksua tai alamäkijuoksua. Tänään voi juosta tästä ja huomenna tuolta. Voi juosta eri kaupungiosat tutuiksi ja nähdä kaupunki/maaseutu ruohonjuuritasolta.
4) Harrastuksesta voi tehdä tavoitteellisen osallistumalla juoksutapahtumiin.
Kun alkaa keräillä eri mittaisia matkoja ja tapahtumia, siihen jää vähän koukkuun. Kun päälle asettaa itselleen vielä aikatavoitteita, siirrytään jo seuraavalle tasolle. Onhan se nyt hauskaa nähdä, pystyykö, kykeneekö, onko itsestä tähän, ja jos ei, niin seuraavalla kerralla ainakin.
5) Lenkin jälkeen on maailman paras olo.
Koskaan ei lenkin jälkeen kiroa, että oliko nyt ihan pakko lähteä juoksemaan, kun tuli niin surkea olo.
Kun siitä vaan tulee niin hyvä olo. Jos hermot ovat riekaleina tai vasta kiristymässä, huono tuuli on tiessään, kun lenkki on juostu. Niin se vaan on.
Lisäksi henkilökohtaisella tasolla voin sanoa, että jos en tasaisin väliajoin voi/pysty/ehdi/saa saattaa itseäni hikeen ja hengästykseen, muutun niin ärsyttäväksi tuittupääksi, etten itsekään kestä olla omissa nahoissani.
1) Juokseminen on vaivattomin laji.
Juoksemista voi harrastaa missä tahansa. Lajiin ei tarvita muuta kuin omaa askellusta tukevat kengät (pakkaskaudelle omansa) sekä kuhunkin säähän sopivat vaatteet. Ei treenisaleja, ohjaajaa, aikatauluja, sitovuutta. Sen kun lähtee juoksemaan, milloin itselle sopii.
2) Juostessa saa hetken omaa rauhaa.
Kaverin kanssa lenkkeileminen on hauskaa, etenkin pitkillä matkoilla, mutta varsinainen työ tehdään yksin. Kun kilpailet itsesi kanssa, voit kiukutella vain itsellesi, eikä siitä tule huono omatunto. Juostessa ajatus kulkee vapaasti, hengitys tihentyy, hiki alkaa nousta iholle. Keho lämpeää, aineenvaihdunta vilkastuu. Se kirvoittaa ajatukset kulkemaan vielä vähän lennokkaammin, ideoita syntyy. Arkimurheisiin saa perspektiiviä, asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Saa ajatella hetken ihan rauhassa mitä haluaa.
3) Lenkkivariaatioita on loputtomiin.
Matkaksi voi valita lyhyen, pitkän tai jotain siltä väliltä. Voi juosta pururadalla, metsässä, asfaltilla, maastossa. Voi juosta hitaasti, täysillä tai tehdä intervalleja. Voi treenata ylämäkijuoksua tai alamäkijuoksua. Tänään voi juosta tästä ja huomenna tuolta. Voi juosta eri kaupungiosat tutuiksi ja nähdä kaupunki/maaseutu ruohonjuuritasolta.
4) Harrastuksesta voi tehdä tavoitteellisen osallistumalla juoksutapahtumiin.
Kun alkaa keräillä eri mittaisia matkoja ja tapahtumia, siihen jää vähän koukkuun. Kun päälle asettaa itselleen vielä aikatavoitteita, siirrytään jo seuraavalle tasolle. Onhan se nyt hauskaa nähdä, pystyykö, kykeneekö, onko itsestä tähän, ja jos ei, niin seuraavalla kerralla ainakin.
5) Lenkin jälkeen on maailman paras olo.
Koskaan ei lenkin jälkeen kiroa, että oliko nyt ihan pakko lähteä juoksemaan, kun tuli niin surkea olo.
Kun siitä vaan tulee niin hyvä olo. Jos hermot ovat riekaleina tai vasta kiristymässä, huono tuuli on tiessään, kun lenkki on juostu. Niin se vaan on.
Lisäksi henkilökohtaisella tasolla voin sanoa, että jos en tasaisin väliajoin voi/pysty/ehdi/saa saattaa itseäni hikeen ja hengästykseen, muutun niin ärsyttäväksi tuittupääksi, etten itsekään kestä olla omissa nahoissani.
 |
| Nastalenkkarit ovat olleet tänä talvena ehdottomat. Pito on näissä kengissä sataprosenttinen, kertaakaan ei ole lipsunut. |
Mua on harvoin kutkuttanut juokseminen niin paljoa kuin nyt kun ei voi. Tai voi ja voi, mutta ei halua hengittää tuota puuroa keuhkoihin yhtään enempää kuin pakko. Eli täällä pohdin vähänKÖ meinaan juosta ensi syksynä! Siihen saakka fiilistelen täällä sun taustalla ;)
VastaaPoistaYhden puolimaran kokemuksella (2:09) tasaisin väliajoin pohdin, että pitäiskö sitä kokonaista.. Mutta haluaisin heti sen neljään ja puoleen ja niin paljon tuskin koskaan jaksan tai ehdin treenata.
Ymmärrän hyvin tuskasi! Sama juttu, kun on kipeä tai vaan sellaisessa pikkuflunssassa, että lenkkipolulle lähtö ei kannata, silloin juokseminen kutkuttaisi kaikista eniten. Tai raskaana ollessa, kun juokseminen ei tuntunut enää kivalta, haaveili mielessään kaikista uusista reittivaihtoehdoista.
PoistaMutta kannustan kokomatkan harkitsemiseen ihan vakavissaan! Kun pääset taas juoksemisen makuun ja treenaaminen on säännöllistä, yhtäkkiä juoksukunto onkin kohdillaan ja tavoite muuttunut varteenotettavaksi :)