Kun tavoite on selvillä, kannattaa muistaa hoitaa myös motivaattorit kuntoon. Koska väistämättä tulee päiviä, jolloin lähteminen ulkoilmaan tekemään jotakin hikoiluttavaa kiinnostaa yhtä paljon kuin kassissa muhineiden latureiden, kuulokkeiden ja mustekalojen irrottaminen toisistaan.
Eilen oli sellainen päivä. Olin nukkunut huonosti ja katkonaisesti erinäisistä syistä, ja yritin levätä sitten päivällä, kun oli päiväuniaika. Päiväunethan eivät sovi minulle mitenkään, jos saatankin hetkeksi torkahtaa, lopputulos on epämääräinen sekoitus tympeää hyhmää ja juilimista päässä, usvan tuntua koko loppupäiväksi. Eilen vajosin juuri tällaiseen vilutuksen ja hitauden tilaan, kunnes kelluminen valveen ja unen rajamailla väkivaltaisesti keskeytettiin. Lisäksi jossakin limakalvoilla väijyi orastava flunssan uhka. Teki mieli niitata lenkkarit seinään ja kaivautua untuvapeiton alle velvollisuuksia piiloon. Ikkunan takana avautunut harmaus ei suoranaisesti nostattanut juoksufiilistä.
Mutta koska olen tosissani aikonut juosta kaikki treeniohjelmani lenkit ja katsoa, pääsenkö niiden avulla tavoitteeseeni, ei sitä niin pienin perustein ryhdytä lipsumaan. Tämä blogi on se viimeinen backuppi, koska olisi se ehkä vähäsen noloa ensin rehvastella täällä henkselit paukkuen ja sitten haudata koko hanke kaikessa hiljaisuudessa. Lopettaa vain kirjoittaminen. Sitten kun joku kysyisi, mitenkäs se maratooni, vaihtaisin vain sujuvasti aihetta. No eikä.
Onneksi pojalla oli sirkustreenit ja minulla kuljettajan pesti. Tunnin treenien aikana Steinerkoululta ehtii juuri sopivasti Karikolle juoksemaan neljä kierrosta.
Valmista tuli, eli 2/64 lenkki juostu: 6.58 km / 37m 13s / 5:40 min/km.
Keskinopeuskin alkoi muistuttaa pyydettyä, lenkin oli nimittäin määrä olla hidas. Seuraavalla pitkällä lenkillä lupaan itselleni, että juoksen oikeasti rauhallisesti enkä yritä ottaa lenkin loppua kiinni.
Lenkkipolulla muuten tunsi väsymyksen ja sen orastavan flunssan, ei noussut jalka niin kepeästi kuin pari päivää sitten.
Mutta minulla on ase pöpöjä vastaan, ja se toimi tälläkin kerralla. Joka päivä otan lusikallisen Möllerin kalanmaksaöljyä, sitä kammottavaa nestettä, uskon nimittäin teoriaan että mitä kamalampaa, sitä tehokkaampaa. Sen avulla ovat väsymyksen ja lasten pöpöjen aiheuttamat muutamien päivien flunssat (joista kärsin viime vuonna keskimäärin joka toinen kuukausi) pysyneet poissa. Jos tulee ihan oikeasti sellainen olo joka voisi kehkeytyä flunssaksi, terästän vastustuskykyäni vielä Minisunin Super defence -tabuilla. Toimii.
Tänään olen taas voimissani. On muuten huomattavasti selkeämpää, että on tavoitteellinen treeniohjelma, joka jakaa päivät treenipäiviin ja lepopäiviin. Silloin lepopäivänä voi ihan oikeasti hyvällä omallatunnolla levätä eikä miettiä, että pitäisikö sittenkin mennä vetäisemään yksi ihan pikkuriikkinen lenkki vain.
Eilen oli sellainen päivä. Olin nukkunut huonosti ja katkonaisesti erinäisistä syistä, ja yritin levätä sitten päivällä, kun oli päiväuniaika. Päiväunethan eivät sovi minulle mitenkään, jos saatankin hetkeksi torkahtaa, lopputulos on epämääräinen sekoitus tympeää hyhmää ja juilimista päässä, usvan tuntua koko loppupäiväksi. Eilen vajosin juuri tällaiseen vilutuksen ja hitauden tilaan, kunnes kelluminen valveen ja unen rajamailla väkivaltaisesti keskeytettiin. Lisäksi jossakin limakalvoilla väijyi orastava flunssan uhka. Teki mieli niitata lenkkarit seinään ja kaivautua untuvapeiton alle velvollisuuksia piiloon. Ikkunan takana avautunut harmaus ei suoranaisesti nostattanut juoksufiilistä.
Mutta koska olen tosissani aikonut juosta kaikki treeniohjelmani lenkit ja katsoa, pääsenkö niiden avulla tavoitteeseeni, ei sitä niin pienin perustein ryhdytä lipsumaan. Tämä blogi on se viimeinen backuppi, koska olisi se ehkä vähäsen noloa ensin rehvastella täällä henkselit paukkuen ja sitten haudata koko hanke kaikessa hiljaisuudessa. Lopettaa vain kirjoittaminen. Sitten kun joku kysyisi, mitenkäs se maratooni, vaihtaisin vain sujuvasti aihetta. No eikä.
Onneksi pojalla oli sirkustreenit ja minulla kuljettajan pesti. Tunnin treenien aikana Steinerkoululta ehtii juuri sopivasti Karikolle juoksemaan neljä kierrosta.
Valmista tuli, eli 2/64 lenkki juostu: 6.58 km / 37m 13s / 5:40 min/km.
Keskinopeuskin alkoi muistuttaa pyydettyä, lenkin oli nimittäin määrä olla hidas. Seuraavalla pitkällä lenkillä lupaan itselleni, että juoksen oikeasti rauhallisesti enkä yritä ottaa lenkin loppua kiinni.
Lenkkipolulla muuten tunsi väsymyksen ja sen orastavan flunssan, ei noussut jalka niin kepeästi kuin pari päivää sitten.
Mutta minulla on ase pöpöjä vastaan, ja se toimi tälläkin kerralla. Joka päivä otan lusikallisen Möllerin kalanmaksaöljyä, sitä kammottavaa nestettä, uskon nimittäin teoriaan että mitä kamalampaa, sitä tehokkaampaa. Sen avulla ovat väsymyksen ja lasten pöpöjen aiheuttamat muutamien päivien flunssat (joista kärsin viime vuonna keskimäärin joka toinen kuukausi) pysyneet poissa. Jos tulee ihan oikeasti sellainen olo joka voisi kehkeytyä flunssaksi, terästän vastustuskykyäni vielä Minisunin Super defence -tabuilla. Toimii.
Tänään olen taas voimissani. On muuten huomattavasti selkeämpää, että on tavoitteellinen treeniohjelma, joka jakaa päivät treenipäiviin ja lepopäiviin. Silloin lepopäivänä voi ihan oikeasti hyvällä omallatunnolla levätä eikä miettiä, että pitäisikö sittenkin mennä vetäisemään yksi ihan pikkuriikkinen lenkki vain.
 |
| Vastustuskyvyn puolestapuhuja. |
Kommentit
Lähetä kommentti